Osallistumisoikeus
Voidaksesi osallistua Suomen Ekonomiliiton (myöhemmin SEFE) järjestämään Amazing Tutor Race -kilpailuun (myöhemmin tutorkisa tai kilpailu) sinun tulee olla kauppatieteiden opiskelija Hankenilla, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa, Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa, Itä-Suomen yliopistossa, Oulun yliopistossa, Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa, Turun kauppakorkeakoulussa, Vaasan yliopistossa tai Åbo Akademissa sekä virallisesti valittu tutor lukukaudelle tai -vuodelle 2011. Osallistuminen on ilmaista. Kilpailuun liittyvät säännöt, ohjeet ja muu materiaali on suomeksi.
Vastaamalla tutorkisaan liittyvään sähköpostiin tai muutoin selvästi ilmaisemalla halukkuutesi osallistua kilpailuun hyväksyt samalla myös tässä mainitut säännöt ja ehdot. SEFE pidättää oikeuden milloin tahansa muuttaa tutorkisaan liittyviä ehtoja.Vastaat siitä, että antamasi tiedot (esim. sähköpostiosoite) pitävät paikkansa. Vastaat myös henkilötietojesi päivityksestä niiden muuttuessa (esim. osoitteenmuutos muuton yhteydessä). Kaikkia tietojasi käsitellään Suomen henkilötietolain edellyttämällä tavalla.
Kilpailun palkinnot ja säännöt
Eniten pisteitä kerännyt tutor ja hänen valitsemansa henkilö voittavat molemmat 750 euron arvoiset matkalahjakortit Kilroy-matkatoimistoon. Pisteet lasketaan alla olevien kriteereiden mukaisesti. Voimme lähettää palkintoja ainoastaan Suomessa oleviin postiosoitteisiin. Voittaja maksaa itse mahdollisen veron. Maksimipistemäärä on 100 pistettä ja pisteet lasketaan kahdella merkitsevällä desimaalilla. Pisteiden mennessä tasan kisan voittaja arvotaan.
Tutorkisan arviointikriteerit
1. Opiskelijayhdistykseen liittyminen (max 25 pistettä); kuinka monta prosenttia tutorin vastuulla olevasta aloittaneiden opiskelijoiden ryhmästä kuuluu paikalliseen opiskelijayhdistykseen kilpailun loputtua. Pisteet saadaan kertomalla prosenttiluku maksimipistemäärällä 25,00.
2. Optiojäseneksi liittyminen (max 15 pistettä); kuinka monta prosenttia tutorin vastuulla olevasta aloittaneiden opiskelijoiden ryhmästä liittyy ns. SEFEn optiojäseniksi eli ilmoittaa halukkuutensa jatkaa SEFEn ekonomijäsenenä valmistuttuaan joko osoitteessa www.sefe.fi/optio tai liittymisen yhteydessä opiskelijayhdistyksen omalla liittymislomakkeella. Pisteet saadaan kertomalla prosenttiluku maksimipistemäärällä 15,00.
SHS:n ja SSHV:n tutorit saavat pisteet (max 40,00) optiojäseniksi liittyneistä. Boomin, Enklaavin, Finanssin, Merkantila Klubbenin, Optimin, PorKyn, Preemion, Pörssin, TuKYn ja Warrantin tutorit saavat pisteet (max 40,00) opiskelijayhdistykseen liittyneistä. KYn tutorit saavat pisteet opiskelijayhdistykseen (max. 25,00) ja optiojäseniksi liittyneistä (max 15,00) yhteensä max 40,00.
3. Opiskelijayhdistyksen arvioinnit tutorista (max 30 pistettä); opiskelijayhdistys tai opiskelijayhdistyksen osoittama henkilö arvioi tutorit numeerisesti seuraavilla kolmella kriteerillä vastaamalla erilliseen sähköpostikyselyyn viikkojen 42 ja 43 aikana.
- Tapahtumiin osallistuminen ja osallistaminen (1-10p)
- Omaehtoinen aktiivisuus; esimerkiksi etkojen järjestäminen (1-10p)
- Ainejärjestön toimintaan tutustuttaminen (1-10p)
4. Uusien opiskelijoiden arvioinnit tutorista (max.30 p); tutorin vastuulla olevat aloittaneet opiskelijat arvioivat tutoriaan numeerisesti seuraavilla kolmella kriteerillä vastaamalla erilliseen sähköpostikyselyyn viikkojen 42 ja 43 aikana. Ryhmästä vaaditaan vähintään 50 %:n vastausaste, jotta tulos otetaan huomioon.
- Yleinen tuki ja turva; esimerkiksi henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekemisessä auttaminen (1- 10p)
- SEFEn palveluiden ja etujen läpikäynti (1-10p)
- Ainejärjestön ja ylioppilaskunnan toimintaan perehdyttäminen (1-10p)
Kilpailun kesto
Kilpailu loppuu 16.10.2011 klo 23.59, jolloin tarkistetaan arviointikriteerien kohdat 1 ja 2. Arviointikriteerien kohtien 3 ja 4 informaatio kerätään viikkojen 42 ja 43 aikana, jonka jälkeen pisteet lasketaan. Voittajille ilmoitetaan viimeistään 7.11.2011
Yleiset ehdot
SEFE pidättää oikeuden milloin tahansa muuttaa tutorkisaan liittyviä ehtoja. SEFE ei vastaa tahattomista virheistä tai SEFEstä riippumattomista syistä johtuvista tiedon puutteeseen, tulosten vertailukelvottomuuteen, tiedon saamiseen tai vastaaviin liittyvistä seikoista.